Minnan sanoin: hevonen ei aseta etappeja, ihminen asettaa niitä. Se olisi hyvä pitää mielessä: ei hevonen tiedä, että tänään olen toivonut sen sietävän selkäännousun lisäksi käynnissä ratsastusta. Voi olla, että tänään on sellainen päivä, jolloin se kokee asian turvalliseksi, voi olla, että ei. Voi olla, että juuri tänään on kovin tuulinen päivä, laumatoverit tarhassa käyskentelevät levottomina, pihaan saapuu traktorikuormallinen heinää – mikä vain voi lisätä hevosen kokemaan painetta ja nostaa sen stressitasoa. Tai voi olla, että juuri tänään hevonen on rauhallinen, mielentilaltaan vastaanottavainen. Niin tai näin, teemme sen mukaan.

Kotoa tallille lähtiessä mielessä kannattaa olla suunnitelmat aa ja bee. Jos aa tuntuu liian vaikealta tänään, teemme harjoitusta bee. Ei kannata asettaa turhia suorituspaineita kummallekaan. Ja sivuhuomautuksena: hevosen kanssa puuhastelun on tarkoitus olla myös hauska harrastus, uuden opetteluun kannattaa suhtautua avoimin mielin!

Mitä sitten olen tehnyt L:n kanssa?
Olen harjannut sitä. Harjalla, pienellä pyyhkeellä, satulahuovalla, köysinipulla, paperisäkillä. Tässä järjestyksessä. Olen odottanut, että se on kuulolla, huomioinut minut ja myödännyt minulle. Olen palkinnut sitä lopettamalla tekemiseni. Ja jatkanut sitten uudelleen.
Olen vaatinut sitä seisomaan paikoillaan. Jos se on valinnut liikkumisen, olen vaatinut sitä liikkumaan minun valitsemallani tavalla. Olen tarjonnut vaihtoehdon: joko voit seistä kauniisti paikallasi tai sitten liikuttaa takajalkojasi ristiin. Kauniilla hevosellani on nopeat hoksottimet: on kannattavampaa seistä paikoillaan.

Mutta ei ole kahta samanlaista päivää. Joskus kaikki sujuu kuin unelma, seuraavana päivänä yleensä ei. Mutta sellaista se on. Sellaisina hetkinä on syytä muistaa, ettei hevonen ole suunnitellut olevansa ärsyttävä. Hevonen elää hetkessä. Eikä sen toimissa ole mitään henkilökohtaista ihmistä kohtaan. Se tekee niin kuin se tilanteessa omalta kannaltaan parhaaksi näkee.