On pelottavaa huomata millaisia reaktioita kunnianhimo ja tyytymättömyys suoritukseen tai hevosen reaktioon voivat saada aikaan. Epäonnistumisen hetkinä suurin voitto piileekin siinä, että osaa painaa nousevan tunnekuohun alas, unohtaa sen, nollata tilanteen, antaa olla. Hermostumisella saa aikaan vain kovempia ohjasotteita ja tulee käyttäneeksi ristiriitaisia apuja. Jotkut turvautuvat myös suoraan hevosen rankaisemiseen sen sijaan, että menisivät itseensä.

On inhimillistä pettyä. Luulen, että meidän hevosihmisten kannattaisi lukea hevoskirjojen lisäksi myös psykologiaa ja opetella hoitamaan omaa mieltämme. Vasta kun olemme sinut itsemme ja reaktioidemme kanssa, voimme työskennellä vapaampina myös hevosystäviemme kanssa.

Aina ei ole hyvä päivä, ei ihmisellä eikä hevosella. Mieleen on jäänyt Sarin kommentti siitä, että joka päivä pitäisi kysyä hevoselta millä mielellä se on lähdössä hommiin, ja hommat mukautetaan sen mukaan. Itseltäänkin voisi kysyä kuulumiset ennen tallille lähtöä. Myrskyn merkkinä kannattanee jäädä kotiin ja antaa hevoselle ja itselleen suosiolla vapaapäivä.

Pää tuntuu aika ajoin täyttyvän ajatuksista, joista on vaikea saada kiinni. Uudet asiat herättävät yhtä aikaa innostusta ja toivottomuutta - niin paljon on opittavaa. Tänään mieli palaa puuhastelemaan: viikonloppuna tallilla vieraillut Leena Kurikka opetti meille ja muille kurssilaisille selästä käsin tehtäviä harjoituksia. Niitä kokeillaan tänään lisää!