25 Huhti 2010 - 17:55:42
Opettele ajattelemaan enemmän niin kuin hevonen, sanoo Pat Parelli.
Miksi ihminen minussa kuitenkin välillä voittaa? Miksi teen jotakin, mistä tiedän, ettei hevonen pidä tai mihin en ole sitä riittävästi valmistellut. Teen asioita, vaikka tiedän, ettei pitäisi eikä varsinkaan kannattaisi.
Miksi?
Koska olen ihminen.
Luottamus on vaikea ansaita mutta helppo menettää hetkessä. Silloin joutuu palaamaan monta askelta taaksepäin ja toivomaan, että saa anteeksi. Melkoisia oppitunteja - eikä aina niinkään hevosen kanssa toimimisesta vaan elämästä yleensä. Oppitunteja, joiden opetuksena on: älä toimi vain siksi, että sinulla on siihen tilaisuus tai että se on mahdollista. Älä sorru tavoittelemaan lyhytaikaista hyötyä, se kostautuu sinulle ennemmin tai myöhemmin. Hevosen kanssa yleensä heti.
Toisaalta, hevonen voi joskus joka tapauksessa joutua äkillisesti tilanteeseen, joka saa sen pois tolaltaan. Ehkä joskus on hyvä, että arviointivirheitä tapahtuu tutuissa ja turvallisissa olosuhteissa, ilman että on pakko jatkaa tilanteessa painimista.
Melkoinen opettaja, tämä hevoseni. Olen tänään istunut Hänen tarhassaan pienellä jakkaralla tekemässä muistiinpanoja tästä päivästä. Tuolta hän tulee tunnustellen lähemmäs. Syö maasta heinänkorsia ja pitää minua silmällä. Varon nostamasta katsettani, koska Hevonen pitää nyt sitäkin liian tungettelevana. Se haluaa päättää, mikä on ok. Hän arvioi minua, ystäväänsä. Hän tuntuu nähneen minussa uinuneen saalistajan ja miettii nyt, voiko yhä luottaa minuun.
Kun Hän on lähempänä, heitän maahan varovasti pieniä porkkananpaloja, jotka Hän poimii suuhunsa. Vähitellen, askel askeleelta Hän tulee etäisyydelle, josta pystyisi ottamaan porkkanan kädestäni. Ja hän ottaa sen, ja toisen, ja kolmannen. Kuiskaan hiljaa: anteeksi, anteeksi, anteeksi.
Hevonen seisoo lähelläni. 45 minuuttia kestäneen lähestymisen jälkeen hevonen nuuhkaisee ensimmäisen kerran tossunkärekäni, sitten polveani, sitten muistikirjaani ja käsiäni. Saan antaa suukon Hevoseni nenänpäähän, mutta muuten en tee mitään, etten ylittäisi rajaa. Läheisyytemme on tänään ohuen langan varassa ja tähän tunnelmaan haluan oman ja hevoseni mielen tänään jäävän.
Huomenna jatkamme taas puhtaalta pöydältä.
Miksi ihminen minussa kuitenkin välillä voittaa? Miksi teen jotakin, mistä tiedän, ettei hevonen pidä tai mihin en ole sitä riittävästi valmistellut. Teen asioita, vaikka tiedän, ettei pitäisi eikä varsinkaan kannattaisi.
Miksi?
Koska olen ihminen.
Luottamus on vaikea ansaita mutta helppo menettää hetkessä. Silloin joutuu palaamaan monta askelta taaksepäin ja toivomaan, että saa anteeksi. Melkoisia oppitunteja - eikä aina niinkään hevosen kanssa toimimisesta vaan elämästä yleensä. Oppitunteja, joiden opetuksena on: älä toimi vain siksi, että sinulla on siihen tilaisuus tai että se on mahdollista. Älä sorru tavoittelemaan lyhytaikaista hyötyä, se kostautuu sinulle ennemmin tai myöhemmin. Hevosen kanssa yleensä heti.
Toisaalta, hevonen voi joskus joka tapauksessa joutua äkillisesti tilanteeseen, joka saa sen pois tolaltaan. Ehkä joskus on hyvä, että arviointivirheitä tapahtuu tutuissa ja turvallisissa olosuhteissa, ilman että on pakko jatkaa tilanteessa painimista.
Melkoinen opettaja, tämä hevoseni. Olen tänään istunut Hänen tarhassaan pienellä jakkaralla tekemässä muistiinpanoja tästä päivästä. Tuolta hän tulee tunnustellen lähemmäs. Syö maasta heinänkorsia ja pitää minua silmällä. Varon nostamasta katsettani, koska Hevonen pitää nyt sitäkin liian tungettelevana. Se haluaa päättää, mikä on ok. Hän arvioi minua, ystäväänsä. Hän tuntuu nähneen minussa uinuneen saalistajan ja miettii nyt, voiko yhä luottaa minuun.
Kun Hän on lähempänä, heitän maahan varovasti pieniä porkkananpaloja, jotka Hän poimii suuhunsa. Vähitellen, askel askeleelta Hän tulee etäisyydelle, josta pystyisi ottamaan porkkanan kädestäni. Ja hän ottaa sen, ja toisen, ja kolmannen. Kuiskaan hiljaa: anteeksi, anteeksi, anteeksi.
Hevonen seisoo lähelläni. 45 minuuttia kestäneen lähestymisen jälkeen hevonen nuuhkaisee ensimmäisen kerran tossunkärekäni, sitten polveani, sitten muistikirjaani ja käsiäni. Saan antaa suukon Hevoseni nenänpäähän, mutta muuten en tee mitään, etten ylittäisi rajaa. Läheisyytemme on tänään ohuen langan varassa ja tähän tunnelmaan haluan oman ja hevoseni mielen tänään jäävän.
Huomenna jatkamme taas puhtaalta pöydältä.
Syndikointi
05.01.2011 @ 11:11:14
kirjoittaja debonaire
No, varmasti joissain tapauksissa kengitys onkin ...
02.01.2011 @ 18:19:08
kirjoittaja Kati
moikka hevoset loukkaa jalkansa jis niille ...
31.12.2010 @ 00:50:24
kirjoittaja petterix4x
..niin, ja miten usein sitä jo ...
25.04.2010 @ 19:38:30
kirjoittaja tiina
Viisauden sanoja. Olen oman hevoseni kanssa ...
12.03.2010 @ 19:37:21
kirjoittaja Paula