27 Helmi 2010 - 21:06:40
Voiko hevonen koskaan olla valmis?
Kun ihmisella on toiveita ja tavoitteita, ne saavutettuaan hän haluaa aina enemmän.
Hevosen kanssa vaikeuksissa olleen tavoitteet ovat aluksi maanläheisiä. Toivomuksia siitä, että hevonen oppisi seisomaan rauhassa paikoillaan, sietämään jalkojen pesun ja satuloinnin. Vähän myöhemmin selvitään jo kunnialla kengittäjän ja eläinlääkärin käynneistä. Ratsastuksellisestikin hevonen edistyy. Se oppii luottamaan ratsastajan käteen, kuuntelee istuntaa - ja antaa ratsastajalle virheitä anteeksi.
Mutta riittääkö se?
Minun mielestäni pitäisi riittää. Minä olen hevoseeni tyytyväinen. Olen kiitollinen joka kerran, kun se valitsee lähteä tarhasta mieluummin minun mukaani kuin laukata hangen peittämällä laitumella lajitoverinsa kanssa. Tunnen rauhaa ja mielihyvää, kun hevonen antaa minun hoitaa itseään, jutella päivän kuulumisista ja valmistella sitä vaikkapa ratsastushetkeä varten. Ja jokaisen ratsastushetken jälkeen kiitän hevosta, että se on päästänyt minut selkäänsä ja pitänyt siellä.
Millä mittareilla hevosen hyvyyttä sitten mitataan? Riittääkö hyvyyteen yritteliäisyys ja herkkyys, jota hevonen osoittaa elämää, toisia hevosia ja ihmisiä kohtaan - olipa ihminen sitten minkälainen tahansa.
Yleensä ei. Aika usein mittarina nähdään se, miltä hevonen näyttää ja mitä hevonen tekee ratsastuskentän aitojen sisäpuolella. Tärkeää tuntuu olevan, millä kirjaimella kuvataan hevosen tasoa: C, B vai A, helppoa vai vaativaa tasoa?
Ehkä mieluummin pitäisi kuitenkin arvostella ratsastajan tasoa: suurin osa meistä kun taitaa olla tasoa helppo C vaikka kuvitelmat omista taidoista hipovat vaativien luokkien tasoa. Tällaisen käsityksen ainakin usein saa, kun näkee ratsastajien rankaisevan hevosiaan, jotka eivät tee, mitä ratsastaja pyytää!
Joskus olisi hyvä muistaa, että hevonen on aina täydellinen sellaisenaan ja se on täysin tyytyväinen itseensä sellaisena kuin on. Jos ihminen haluaa hevosesta jotakin enemmän, tehtäköön se hevosta kunnioittaen ja hevosen ehdoilla.

Syndikointi
05.01.2011 @ 11:11:14
kirjoittaja debonaire
No, varmasti joissain tapauksissa kengitys onkin ...
02.01.2011 @ 18:19:08
kirjoittaja Kati
moikka hevoset loukkaa jalkansa jis niille ...
31.12.2010 @ 00:50:24
kirjoittaja petterix4x
..niin, ja miten usein sitä jo ...
25.04.2010 @ 19:38:30
kirjoittaja tiina
Viisauden sanoja. Olen oman hevoseni kanssa ...
12.03.2010 @ 19:37:21
kirjoittaja Paula