Tavallisesti minun päivässäni aika asettaa työpäivän raamit ja deadlinet töille.
Mutta monella on kiire aina. Kiire aamutoimiin, kiire töihin, kiire kotiin, kiire hoitaa asiat.
Ja kiire tallille. Tallilla on kiire, koska perhe odottaa. On kiire, että ehtisi ajoissa nukkumaan ehtiäkseen taas seuraavana aamuna ajoissa töihin.

Hevosen maailmassa ei ole kiirettä. Viisas opettaja muistutti, kun olimme L:n kanssa tiemme alussa, ettei hevonen tiedä asettamistani etapeista. Hevonen ei tiedä, missä ajassa toivon tai oletan sen osaavan jotakin. Se oli hyvä neuvo, jonka avulla jaksoin päivästä toiseen toistaa asioita, joita toivoin hevosen oppivan.

Pari päivää sitten sain hevosen aikakäsityksestä toisenlaisenkin muistutuksen. Kun aluksi yhteistyö hevosen kanssa rakentui konkreettisten asioiden opettelun varaan, nykyään oppiminen on kääntynyt toisinpäin. Uskon, että hevoseni on tullut elämääni opettaakseen minulle asioita, ja nyt eläinkommunikoija sanoi, että hevonen tietää kyllä, mitä minä häneltä haluan, mutta L ei voi antaa asioita valmiina - ennen kuin minä olen ne todella oppinut. "Hän tietää, että jos hän tekee kaiken heti niin kuin sinä haluat, silloin matka ei ole ollut matkan arvoinen, etkä sinä ole oppinut asioita niin kuin ne pitää oppia."

Eläinkommunikoijan toteamus tuntui enemmän kuin lohdulliselta. Se poisti kiireen. Ei ole kiirettä, kun tiedän, että kaikki tapahtuu juuri siinä järjestyksessä kuin pitääkin. Kaikki on matkaa ja ei ole väliä, jos matka jää kesken. Tärkeintä on olla matkalla yhdessä.

Matka on jännittävä: osaanko poimia oikeat asiat, jotta kasvaisin ihmisenä ja tulisin hyväksi kuuntelijaksi hevoselleni. Haastavinta onkin tällä hetkellä se, että matkallaolo tuntuu nyt niin hauskalta, että välillä en millään malttaisi odottaa, mitä kaikkea se tuo mukanaan!