Moni sanoo, että vastasyntyneissä vauvoissa asuu kaikki maailman viisaus. Mihin se viisaus meistä ihmisistä ajan myötä häviää?

Ei minnekään. Se painuu piiloon, koska viisaus on pelottavaa. Se kysyy uskoa asioihin, joita ei aina järjellä voi todistaa. Se kysyy uskallusta rakastaa ja olla vilpitön, olla muiden silmissä joskus erilainen.

Ympäröivät ihmiset, massa, tekee meistä helpommin siedettäviä ja ymmärrettäviä, ja niinhän me yritämme tehdä myös hevosistamme. Tasapäistämme niitä muottiin, jossa hevosen pitää tehdä tiettyjä asioita silloin kun me pyydämme. Emme kuuntele hevosen mielipiteitä, koska emme ole tottuneet, että sellainen olisi kannattavaa.

Mutta kun ryhdymme kuuntelemaan, huomaamme, että kaikki maailman viisaus asuu hevosessa. Se uskaltaa rakastaa ja olla vilpitön, se uskoo asioihin, joita ei aina voi järjellä todistaa. Ja näissä asioissa hevonen on paras opettajamme. Kun annamme hevosen opettaa meitä, saamme takaisin pieniä murusia siitä viisaudesta, joka meissäkin asuu.

Vaikka uskon hevosen äärettömään viisauteen ja tunneälyyn, uskon myös, että hevosen omistajina meillä ihmisillä on vastuu pitää hevosen jalat maassa. Ei ole hevosen etu, että siitä tehdään niin suuri henkiolento, etteikö sen tarvitsisi osata käyttäytyä. Onhan meillä ihmisilläkin säännöt, joiden mukaan on toimittava, jotta kaikilla olisi hyvä olla.

Yhtälailla on tarpeen opettaa hevosesta sivistynyt yksilö, joka osaa seistä rauhassa paikoillaan, kun sitä käsitellään ja tarjota sille riittävä määrä erilaisia ärsykkeitä ja fyysistä liikuntaa. Hevosen mielipiteen kuunteleminen tarkoittaa sitä, että ihmisellä on herkkyys huomata ongelmakohdat ja pohtia niihin kyseiselle hevoselle sopiva ratkaisu, auttaa sitä ongelman kohtaamisessa ja sen yli. Ei sitä, että hevonen päättää.

Ero hyvän ja huonon hevosmiestaidon välillä onkin siinä, miten tämän yhtälön toteuttaa.