Ajatuksen hevosen sopivuudesta itselle herätti centered riding -ohjaaja, joka vääntäessään jalkojani oikeaan asentoon totesi, ettei minulla voisi olla leveämpää hevosta kuin millä kyseisellä tunnilla ratsastin. Muuten lonkkien iliikkuvuus – tai niiden liikkumattomuus – estäisi turhaan hevosen liikkumista. Täytyy myöntää, ettei ajatus ole ikinä tullut mieleen: omaa hevosta valitessa pitäisi ymmärtää miettiä monia muitakin asioita sen lisäksi onko hevonen maastovarma (ei), onko se helppo kengittää (no, ehkä nykyään kyllä), helppo eläinlääkärin käsitellä (ei)  ja niin edelleen. Oma tähtiotsani (vastaukset kysymyksiin suluissa) todistaa, että useinkaan hevosen hankintaan ei ole järkiperusteita.

En ole koskaan katunut L:n hankkimista, alusta saakka oli selvää, että tällä tarinalla on varmasti tarkoituksensa, mutta jos nyt hankkisin uutta hevosta, tietäisin, mihin asioihin kiinnittäisin huomiota tarkemmin. Haluaisin taluttaa hevosta ja katsoa haluaako se rynnätä ohitseni vai kunnioittako se minua johtajana. Osaisin lukea hevosesta, mitä mieltä se on satuloinnista ja ihmisen puuhastelusta ylipäätään. Osaisin tunnustella selästä, vastaako se apuihini mielellään työskennellen vai joka kerta kiukkuisen protestin säestämänä. 

Onneksi L on leveydeltään samaa luokkaa kuin cr-tunnilla opettajanani toiminut hevonen. Ehkä meillä on vielä toivoa hioa toisistammet imantti esiin!

Ei ainakaan lonkista jää kiinni.