Mahdollisuus suoriutua kunnialla
26 Huhti 2009 - 08:30:16
Pääni on tuntunut ampiaispesältä viimeisten viikkojen ajan, ja yksittäisestä ajatuksesta on ollut vaikea saada kiinni. L väistää taas satulaa karkuun, ja vasen laukannosto käynnistä on minulle mahdottomuus. Ehkä pieni ratsastuslakko tekisi hyvää sekä hevoselle että minulle.

Ratsastamaan oppiminen tuntuu välillä toivottoman vaikealta prosessilta. On vaikea löytää sopivaa opettajaa: sellaista, joka näkisi, että "ahaa, tuo yrittää nyt saada jalan asentoa paremmaksi ja siksi heiluu ehkä vähän holtittomasti, mutta yrittää kuitenkin". Ratsastustunneilla opettajat keskittyvät virheiden korjaamiseen, kun joskus opin tiellä oleva kaipaisi myös sanoja siitä, mikä on hyvin. Onko jotain, missä olen onnistunut?

Ihminen jää virheisiin ja paikallaan polkemiseen liian helposti kierimään, ja pienistä virheistä kasvaa isoja ongelmia, kun niitä tarkastellaan suurennuslasin kanssa. Yritetään korjata näkyvää virhettä vaikka sen piilevä syy on todennäköisesti jossain ihan muualla. Kenellä on silmää nähdä virheiden taakse?

Viime syksynä aloitin ratsastuksen ikään kuin uudestaan. Olin tehnyt hevoseni kanssa hommia maasta käsin useamman kuukauden ajan, ja laidunkauden jälkeen tuli aika myös kiivetä uudelleen selkään. Selässä huomasin, että tarvitsen uusia työkaluja ratsastukseenikin - sellaisia, jotka edustaisivat samaa ajatusmaailmaa kuin maasta käsin tehty työkin.

Niinpä opettelin tiedostamaan.
Opettelin kuulostelemaan.
Opettelin tuntemaan.
Opettelin kuuntelemaan hevostani. Miksi se reagoi noin, mitä minä tein ja ennen kaikkea - miltä se tuntui ja missä.
Hevonen antaa palautteen välittömästi. Joko teen oikein ja hevonen rentoutuu tai väärin, ja se jännittyy tai ei ymmärrä merkkiäni.

Eilen ratsastin pitkästä aikaa myös vierasta hevosta. Se sujui hyvin. Suoritukseen keskittyvä minä olisi sanonut, että "Sain hevosen menemään hyvin", mutta päällimmäiseksi jäikin ajatus siitä, että pystyin auttamaan hevosta niin, että sillä oli mahdollisuus suoriutua kunnialla pyytämistäni asioista.

Voisiko joku opettaja auttaa myös minua suoriutumaan kunnialla pyytämistään tehtävistä?
Kati · 203 lukukertaa · 0 kommenttia
Kategoriat: Hevostaidon aakkosia

Pysyvä linkki koko artikkeliin

http://heppanimun.omablogi.com/Heppani-mun-b1/Mahdollisuus-suoriutua-kunnialla-b1-p39.htm

Kommentit

Ei Kommentti tässä artikkelissa


Jätä kommentti

Uusien palautteiden tila: Julkaistu





Sivujesi URL-osoite näytetään.

 
Ole hyvä ja syötä kuvassa oleva koodi


Kommentti

Asetukset
   (Aseta evästeisiin nimi, sähköposti ja osoite)


  

Viimeisimmät kommentit

Mielestäni kirjoituksesi oli onnistunut tapa lähestyä ...

05.01.2011 @ 11:11:14
kirjoittaja debonaire


No, varmasti joissain tapauksissa kengitys onkin ...

02.01.2011 @ 18:19:08
kirjoittaja Kati


moikka hevoset loukkaa jalkansa jis niille ...

31.12.2010 @ 00:50:24
kirjoittaja petterix4x


..niin, ja miten usein sitä jo ...

25.04.2010 @ 19:38:30
kirjoittaja tiina


Viisauden sanoja. Olen oman hevoseni kanssa ...

12.03.2010 @ 19:37:21
kirjoittaja Paula


Kalenteri

Tammikuu 2012
MaTiKeToPeLaSu
 << < > >>
 123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
28293031   

Ilmoitus

Ketkä ovat paikalla?

Jäsen: 0
Vierailijat: 2

rss Syndikointi