Lueskelin työmatkalla junassa Ray Huntin kirjaa Think harmony with horses. (Kyllä, Kata, se on edelleen minulla lainassa, vaikka olet jo ehkä unohtanut sitä edes kaivata!)

Kirja on odottanut lukuvuoroaan pitkään, mutta vasta nyt tulin tarttuneeksi siihen - osin siitä raadollisesta syystä, että se oli sopivan ohut otettavaksi mukaan matkalukemiseksi, mutta sen viisaudet, ne ovat painavia ja ansaitsisivat kyllä isommat raamit.

Kirjan sanoma yksinkertaisuudessaan on se, että hevosten kanssa puuhastelu on elämäntapa, jonka tavoitteena on voida olla yhtä hevosen kanssa. Minua kirja muistutti jälleen kerran ajan suhteellisuudesta: ihminen on se, joka asettaa päässään etapit ja odotukset ja takertuu niihin.

Hunt pistää ajattelemaan: Lapsi oppii kirjoittamaan nimensä ehkä heti ensimmäisellä kerralla, mutta todennäköisemmin vasta vaikkapa kuukauden päästä. Ajalla ei ole väliä, koska ensin lapsen täytyy joka tapauksessa valmistautua nimensä kirjoittamiseen: opetella nostamaan kynä käteensä, käyttämään sitä, tekemään sillä viivoja, joista sitten tulee kirjaimia. Tämä prosessi on jokaisen helppo ymmärtää.
"Miksi sitten odotamme, että hevonen oppisi kaiken heti? Ilman aikaa, valmistelua ja sen tunnetilojen huomioonottamista", Hunt kysyy.

Niinpä. Siinäpä taas miettimistä, ketä varten haluamme edistyä ja mikä kiire meillä on saavuttaa asioita ja edistystä.
Kaikella on aikansa ja tämä kaikki on matkaa sinne jonnekin. Nauttikaamme siitä!