Viikonloppuna osallistuin kurssille, jollainen minun olisi pitänyt käydä jo kolme vuotta sitten, omaa hevosta vasta etsiessäni. Itse asiassa aika moni kurssi pitäisi määrätä hevosesta haaveilevalle pakolliseksi! Hevosen elämä helpottuisi huomattavasti, kun omistajien ei tarvitsisi oppia kaikkea kantapään kautta ja omistajien elämä helpottuisi, kun ei tarvitsi aina olla altavastaajana vaikkapa kengittäjien näkemyksien ja mielipiteiden edessä.

Tällä kertaa teimme ystävän kanssa päiväretken Lopelle, jossa Vainikan aitta järjesti kavionhuoltopäivän. Aittalaiset olivat jo muutamaa viikkoa aikaisemmin käyneet tallillamme kertomassa kengättömyydestä ja kavioiden vuolemisesta, mistä jäi tarve ja kipinä tietää lisää.

Kengättömyys ei ole mitään hurmahenkistä hörhöilyä tai poikkeavaa vuolutekniikkaa. Ideana on, että jos ja kun hevonen tarvitsee suojaa kavioihinsa, siihen on muitakin tapoja kuin rautakengän kavioon iskeminen – esimerkiksi buutsit. Ja omalla tallillamme käyvien kengittäjien sanoin: Vainikan aitan väen vuolutekniikka ei juurikaan eroa perinteisistä opeista, joten hörhöpuheet voi jokainen unohtaa.

Kavionhuoltopäivän aikana jokainen meistä kurssilaisista pääsi harjoittelemaan teurasjaloilla, mihin asioihin hevosen kavionhoidossa pitää kiinnittää huomiota. Tarkoituksena ei ollut, että tästä lähtien jokainen meistä vuolisi itsenäisesti omat hevosensa vaan saada käytännön tuntumaa ja tietoa asioista. Aion jatkossakin jättää vuolut ammattilaisten työksi, mutta ehkä nyt osaan hoitaa kavioita tarvittaessa itsekin ja varsinkin perustella omia näkemyksiäni ja toiveitani paremmin.

Tähän asti kengättömyys – takasten osalta yli puoli vuotta ja etusten pari kuukautta – näyttää sopivan hevoselleni. Se liikkuu puhtaasti eikä aro jalkojaan kovemmillakaan alustoilla. Ja mikä parasta: minun ei tarvitse päivittäin sydän sykkyrällä tiirailla, ovatko kaikki kengät tallella vai onko hevonen polkenut niistä jonkun irti. Huolettomuus on mukava tunne!

Sopiikin miettiä, miksi kengittäminen on niin itsestäänselvyys hevostenpidossa. Viimeisimmän Hippoksen artikkelissa se oli nostettu yhdeksi hevosen hyvinvoinnin edellytykseksi. Poikkeukset toki ymmärrän, kuten vaikkapa joidenkin asentovirheiden vaatiman kengityksen.

Kun oma hevoseni aikanaan potki kengittäjiä sairauslomalle, kukaan ei kysynyt minulta, tarvitseeko hevoseni välttämättä kengät myös taakse. Päinvastoin. Eläinlääkärikin kehotti tuomaan hevosen klinikalle, jossa voitaisiin kokeilla vielä yhtä rauhoittavaa lääkeainetta tilanteen ratkaisemiseksi. No, ammattilaisten neuvojen ohjaamina kokeilin sitäkin, valitettavasti, ilman silloin toivottua lopputulosta. (Tietenkin.)

Hevonen oli haaste ammattilaisille, mutta kun lääketiedekään ei auttanut, ammattilaiset nostivat kädet pystyyn. Kenelläkään ei ollut antaa neuvoa, miten pattitilanteesta päästäisiin eteenpäin.

Onneksi pääsimme. Säkittämällä ja positiivisesti palkitsemalla. Hevostani ehdittiin kengittää ympäri kunnialla parin vuoden ajan, ilman rauhoittavia, kunhan se oli oppinut ensin muita asioita ihmisen ystävänä olemisesta.

Jonkun mielestä hevosen jättäminen kengättömäksi on puute eläimen sivistyksessä. Ei minun mielestäni. En usko, että kumpikaan meistä koskaan erityisesti nautti toimenpiteestä. Senkin vuoksi tuntuu mukavalta, että löysimme vaihtoehdon.


(P.s. Lisää aiheesta osoitteesta http://www.kengattomathevoset.fi/)