Olemme tulleet vaiheeseen, jossa mikään ei vaihteeksi tunnu onnistuvan. Hevosen mielestä siedätystouhuni ovat älyttömiä, se kiroilee minulle viskomalla päätään, kun vaihdan vasemmalta oikealle, sen vaikeammalle puolelle. Se ei tule tilaani, mutta on selvästi ärsyyntynyt.
 
Hevostaitokouluttajamme lohdutti, että olemme kriisissä. Nyt on vain löydettävä hetki, jolloin muutos hevosessa tapahtuu. Se, kun rentous häviää ja kiroilu alkaa: ”Onko hetki se, kun olet ajatellut vaihtaa puolta,  vai se,  kun lähestyt päätä, vai se, kun silmät vaihtuvat”, kysyi hevostaitokouluttaja. Sitä en vielä tiedä.

L on ollut muutenkin melko haastava viime päivinä. Tallin naapurissa asuvat lapset ovat kehdanneet HIIHTÄÄ kentän läheisellä pellolla, mikä on L:n mielestä jotakin aivan järkyttävää. Siinä eivät minuun syvät hengityksenikään auta, kun hevonen on sitä mieltä, että suksilla liikkuva ihminen on yhtä kuin PRÖÖT. Prööt on myös metsäkaistale, jonne kentältä on näköyhteys. Prööt on kentän kulma, jossa ei ihmissilmällä tai –nenällä havainnoiden ole mitään poikkeuksellista. Tarhassa hevonen seisoo kuin hirvi katsellen ympäristöään ja vartioiden lajitovereidensa turvallisuutta.
Kaiken muun hyvän lisäksi hevosen hormonit hyrräävät melkoisella teholla, sitä se kevätaurinko teettää!

Tällaista se on. Jos tässä puuhassa on ylipäätään oltava tyytyväinen pienistä asioista, huonompina päivinä on oltava onnellinen hyvin hvyin hyvin pienistä onnistumisista.  Ja toisaalta on muistettava myös, että  yksi kriisiin liittyvistä asioistahan on myös päättää jotakin vanhaa ja aloittaa uutta. Mitähän se mahtaa olla?