Olen yrittänyt säkittää hevosta sietämään satulointia, loimitusta, kuljetussuojien laittoa ynnä muuta usein vastaan tulevaa arkista askaretta. L on oppinut hyväksymään kosketuksen eri puolilla kehoaan, se on oppinut, ettei siitä seuraa mitään pahaa vaan se voi rentoutua.

On tärkeää, että hevosen kanssa on turvallista puuhastella. Että kaikessa tekemisessä on logiikka ja johdonmukaisuus. A:sta seuraa B, joka kerta. Pikku hiljaa asioista tulee hienovivahteisempia, opimme lukemaan toinen toisiamme L:n kanssa. Ratsastuksessa riittävät pienet avut: hevonen lähtee pysähdyksestä kun avaan sille portin ja annan luvan kävellä. Pari kuukautta sitten merkki oli paljon isompi.

Mutta mitä sitten, kun paikalle tulee henkilö X, olkoon hän eläinlääkäri tai vaikkapa hevosen mahdollinen vuokraaja, henkilö, joka käsitteleekin hevosta omalla tavallaan. Kumman silloin pitää sopeutua: hevosen vai uuden ihmisen? Kumman vastuulla on toisen ymmärtäminen? Ymmärtämätön ihminen olettaa, että hevonen sopeutuu heti kaikkeen eikä näe omissa toimissaan parantamisen varaa. Hevonen taas menee ymmälleen ja reagoi niin kuin se on tottunut sille opetettuihin merkkeihin reagoimaan tai sitten, jos merkit ovat uhkaavia, se reagoi pakenemalla paikalta.

Olisiko hevosta siis syytä siedättää hiukan välinpitämättömäksi? Vai riippuuko kaikki hevosen luonteesta: toiset ovat lunkimpia ja niillä on ollut hyvä lapsuus, toiset ovat säpäkämpiä.

Mitä menetetään, jos hevosesta siedätetään kaikessa ihmisen tahtoa mukaileva? Olisiko kuitenkin hyvä, että hevonen käyttäytyy kuin hevonen ja sille sallitaan se (turvallisuuden rajoissa) – vaikkakin se joskus ihmisen näkökulmasta tarkoittaa ei niin toivottavia asioita?

L reagoi ympäristöönsä. Se reagoi kuin hevonen. Se on iloinen.

Kommentteja, ajatuksia?