Ensimmäisellä kengityskerralla laitettiin etuset, ja kengitys sujuikin hienosti.
Takajalkojen kohdalla tilanne ei sitten ollutkaan niin yksiselitteinen. Jostakin syystä naulan nakuttaminen sen oikeaan takakavioon laukaisi tilanteen, ja L latasi kunnon potkulla kengittäjän pois pelistä. Eläinlääkärien ja kengittäjien neuvosta kengitystä yritettiin seuraavaksi hevonen rauhoitettuna – kahdesti. Tuloksetta. Vaikka hevonen riiputti päätään lääketokkuraisena, se ei antanut enää edes koskea takasiinsa.
Tuloksena piikkikammo.
Kävi myös ilmi, ettei hevosella ollut koskaan aikaisemmin ollut takana kenkiä. Jos olisimme tienneet sen ajoissa, ei takajalkojen kanssa olisi pidetty mitään kiirettä.

Oli aloitettava alusta. Muutimme maneesitallille, jossa pärjäisimme talven yli hyvin ilman kenkiäkin. Etusissa ne oli pidettävä, sillä kaviot olivat niin eriparisia ja huonossa kunnossa, että niiden kasvua oli suojeltava. Tutustuimme myös kengittäjään, jolle hevonen oli yksilö ja jolla oli aikaa ja kiinnostusta opettaa hevosta kengitykseen.
Ja sitä oppia L saikin, sillä kahden viikon välein jompi kumpi etukenkä oli aina irti: hevonen toheloi tarhassa ja astui kenkiä irti. Ja minä tarkistin sydän syrjälläni joka kerta tallille saapuessani ensimmäisenä, onko hevosella kengät tallella.

Hevosella on nyt puolen vuoden ajan ollut kengät joka jalassa. Ja ne ovat pysyneet paikoillaan. Kiitos hyvien ihmisten, joilla on hyviä, hevosystävällisiä konsteja. Lisäksi olemme harjoitelleen jalkoihin koskemista ja nostelua päivittäin.
Ja kiitos varmasti myös stressittömän talliympäristön ja oman henkisen kasvuni. Erään kengittäjän sanoin: hevonen on omistajansa peili. Kun ihminen on rauhallinen ja varma, hevosenkin on helppo olla.

Nyt hullu latvialaiseni – niin kuin paikallisella eläinlääkäriasemalla hevosta oli nimitetty – seisoo tallin käytävällä, päätään rennosti alhaalla pitäen ja antaen kengittäjän työskennellä kaikessa rauhassa.

Ja mitä minä ajattelen nyt, kun tämä tie on kuljettu?
Ajattelen, että hevonen pärjäisi varmasti aivan hyvin ilman takakenkiä edelleen.
Nurinkurista!